Hupsu ja sydämellinen Supermarsu
Tuulisena tiistai-iltana istuin Mäki-Matin perhepuistossa noin tunnin verran seuraamassa AdAstra -teatterin tämän kesän koko perheen näytelmän Supermarsu pelastaa Itämeren silakat harjoituksia. Tuolloin aikaa ensi-iltaan oli muutamia päiviä, jutun ilmestyessä enskari on enää hetkien päässä.
Heiveröisillä yöunilla varustettuna ja omasta mielestäni myös heiveröisesti haastatteluun valmistautuneena tunsin pientä kuumotusta, kun ennen harjoitusten alkua liki 20-henkinen työryhmä ohjaajansa Jani Ahosen johdolla pakkautui kanssani bäkkärin lämpöön juttelemaan produktiosta. Nähtyäni ensimmäisen puoliajan läpimenon, saivat keskustelussa esiin nousseet asiat kuitenkin merkityksiä, joita en vielä juttutuokiomme aikana tajunnutkaan.
Adalla nähtävä Susanna Haaviston marsu-dramatisointi pohjaa Paula Norosen Supermarsu pelastaa silakat -lastenkirjaan, ja jollain keinoin olen itse onnistunut pysymään tähän asti noros- ja supermarsu-ummikkona kuudesta pienestä sukulaislapsestani huolimatta. Päällimmäisin ajatus, jonka keskustelu työryhmän kanssa ja ensimmäisen puoliajan läpimenon seuraaminen jättivät oli, että onpa aivan älyttömän hienoa, että tässä ajassa kirjoitetut lastenkirjat ja -näytelmät puhuvat tämän ajan kieltä ja tuovat mukanaan freshiä kasvatusfilosofiaa. On mielestäni sanomattakin selvää, että kuuliaisuutta ja muita vanhoja kunnon hyveitä opettavien satuklassikoiden rinnalle tarvitaan näitä juttuja, joissa pohditaan tässä ajassa ja tulevaisuudessa merkittäviä kysymyksiä.
Samalla kun Ahonen ja näyttelijäkaarti on herättänyt tekstistä henkiin hulvattomia hahmoja, ovat hekin pohtineet aikuis- ja lapsipäisyyden kysymyksiä. Seuraavassa on kuultavissa keskustelun parhaat palat:
Varsinaisen haastattelun jälkeen yhytin vielä ohjaaja Ahosen puhelemasta kiinnostavia, joten pistin nauhurin pyörimään. Janin kanssa juteltiin vielä kohdeyleisöstä, tekstin valinnasta ja ison työryhmän kokoonpanosta. Supermarsun musiikin ohjauksesta ja osittain sovituksestakin vastaa Rami-Jussi Ruodemäki, joka myös värväsi esityksissä kuultavan bändin muusikot mukaan porukkaan. Laulun lempeästä ohjauksesta vastuussa on Nea Vilhuniemi. Minun ja Janin jutustelun taustalla raikaakin yksi näytelmässä kuultavista biiseistä.
Olkoonkin, että ympäristöasiat ovat erityisen lähellä sydäntäni, mikä varmasti valmistaa minut katsojana vastaanottavaksi ympäristöaiheiselle esitykselle. Kuitenkin vielä enemmän kuin (eittämättä aiheellinen) huoli Itämeren tilasta, minulle Supermarsu näyttäytyi juttuna, jossa kunnioitetaan lasta ajattelevana, oivaltavana ja empaatiaan kykenevänä olentona - meidän aikuisten kanssa tasavertaisena ihmisenä. Vaikka pienenä ei voi vielä tietää kaikkea sitä, mitä vanhemmat ihmiset ovat ehtineet elämänsä aikana oppia, ei se tee pienestä ihmisestä sen tyhmempää… monesti jopa päinvastoin.
Supermarsua esitetään Mäki-Matin perhepuistossa heinäkuun ensimmäiselle viikolle asti.
Heiveröisillä yöunilla varustettuna ja omasta mielestäni myös heiveröisesti haastatteluun valmistautuneena tunsin pientä kuumotusta, kun ennen harjoitusten alkua liki 20-henkinen työryhmä ohjaajansa Jani Ahosen johdolla pakkautui kanssani bäkkärin lämpöön juttelemaan produktiosta. Nähtyäni ensimmäisen puoliajan läpimenon, saivat keskustelussa esiin nousseet asiat kuitenkin merkityksiä, joita en vielä juttutuokiomme aikana tajunnutkaan.
 |
| Kuva: Riku Suonio |
Adalla nähtävä Susanna Haaviston marsu-dramatisointi pohjaa Paula Norosen Supermarsu pelastaa silakat -lastenkirjaan, ja jollain keinoin olen itse onnistunut pysymään tähän asti noros- ja supermarsu-ummikkona kuudesta pienestä sukulaislapsestani huolimatta. Päällimmäisin ajatus, jonka keskustelu työryhmän kanssa ja ensimmäisen puoliajan läpimenon seuraaminen jättivät oli, että onpa aivan älyttömän hienoa, että tässä ajassa kirjoitetut lastenkirjat ja -näytelmät puhuvat tämän ajan kieltä ja tuovat mukanaan freshiä kasvatusfilosofiaa. On mielestäni sanomattakin selvää, että kuuliaisuutta ja muita vanhoja kunnon hyveitä opettavien satuklassikoiden rinnalle tarvitaan näitä juttuja, joissa pohditaan tässä ajassa ja tulevaisuudessa merkittäviä kysymyksiä.
Samalla kun Ahonen ja näyttelijäkaarti on herättänyt tekstistä henkiin hulvattomia hahmoja, ovat hekin pohtineet aikuis- ja lapsipäisyyden kysymyksiä. Seuraavassa on kuultavissa keskustelun parhaat palat:
Varsinaisen haastattelun jälkeen yhytin vielä ohjaaja Ahosen puhelemasta kiinnostavia, joten pistin nauhurin pyörimään. Janin kanssa juteltiin vielä kohdeyleisöstä, tekstin valinnasta ja ison työryhmän kokoonpanosta. Supermarsun musiikin ohjauksesta ja osittain sovituksestakin vastaa Rami-Jussi Ruodemäki, joka myös värväsi esityksissä kuultavan bändin muusikot mukaan porukkaan. Laulun lempeästä ohjauksesta vastuussa on Nea Vilhuniemi. Minun ja Janin jutustelun taustalla raikaakin yksi näytelmässä kuultavista biiseistä.
Olkoonkin, että ympäristöasiat ovat erityisen lähellä sydäntäni, mikä varmasti valmistaa minut katsojana vastaanottavaksi ympäristöaiheiselle esitykselle. Kuitenkin vielä enemmän kuin (eittämättä aiheellinen) huoli Itämeren tilasta, minulle Supermarsu näyttäytyi juttuna, jossa kunnioitetaan lasta ajattelevana, oivaltavana ja empaatiaan kykenevänä olentona - meidän aikuisten kanssa tasavertaisena ihmisenä. Vaikka pienenä ei voi vielä tietää kaikkea sitä, mitä vanhemmat ihmiset ovat ehtineet elämänsä aikana oppia, ei se tee pienestä ihmisestä sen tyhmempää… monesti jopa päinvastoin.
Supermarsua esitetään Mäki-Matin perhepuistossa heinäkuun ensimmäiselle viikolle asti.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kerro vaa!